Näin huudahti Sasha Mäkilä, vieraileva kapellimestari Verdin Requiemin Dies iraes –osan alussa orkesterimme harjoituksissa tänä iltana. 

Kapellimestarin sellistitausta näkyi tavassa johtaa meitä. ”Teillä on nyt pizzicatot kuin japanilaisella koto-orkesterilla”. Jokainen jousisoittaja varmasti ymmärsi, mitä hän tarkoittaa. ”II-viulut te soitatte liian sotilaallisesti…hyväilkää sointintanne”, hän jatkoi. Tunsin piston sydämessäni – minun pitää antautua hetkeen ja uskaltaa tuntea. Heittäytyä rohkeasti.

Mitkä olivat kapun fiilikset Helsinginkadun filharmonikoista harjoitusten jälkeen? ”Aivan loistavaa, kehitystä tapahtui koko ajan. Tämä on otollista maaperää”, totesi Sasha Mäkilä. Viuluviikarin mielestä tämä oli hieno ja kannustava palaute! Tästä on hyvä jatkaa!

(download)

Click here to download:

Nyttk_ett_teiss_on_elm.zip (652 KB)

Mahalasku tapahtui tällä viikolla viulutunnilla. Työn alla oleva teos on Bachin kaksoisviulukonsertto d-molli, osa 1: Vivace. Eläydyn ja heittäydyn. Soitan ensimmäisestä osasta ensimmäisen sivun. Lopettaessani soiton, havahdun siihen tosiasiaan, että viuluni äänestä ei välittynyt mitään tunneskaalaa. Ihan tasapaksua. Olen pettynyt ja turhautunut. Ajattelen, etten oikeastaan ymmärrä Bachista juuri mitään, en ehkä tule koskaan ymmärtämäänkään ja että soittotaitoni on todella lähellä nollaa.

Kaiken tämän sisäisen kuohumisen keskellä viuluopettajani on ystävällinen ja opastaa minua siten, kuin tasoistani soittajaa kuuluukin. En pysty keskittymään hänen ohjeisiinsa, käyttäydyn todennäköisesti kuin kärsimätön lapsi.

Mitä nämä kaksi tahtia kertovat? Onko tässä kohtaa viittaus pari nuottiriviä aiempaan kohtaan. Oliko tämä viittaus johonkin uuteen? Mihin kohtaan tulee cresendo ja millaisella intensiteetillä soitetaan sen jälkeinen mezzoforte? Kuvittelin jo ymmärtäväni tarinan, mutta sehän meni aivan pieleen? Onko näitä asioita oleellista edes pohtia? Onko MINUN oleellista pohtia näitä asioita?

Ammattimuusikko-ystäväni rohkaisivat: Bach on henkilökohtainen juttu. Bach elää ja kehittyy läpi elämän, siinä soitamme omaa muuttuvaa sielunmaisemaamme. Merkityksellistä on se, miten musiikin ja teoksen itse kokee. Älä anna periksi, olet matkalla kohti jotain hienoa ja suurempaa. Ei sillä ole merkitystä, jos et osaa vielä soittaa siten – merkityksellistä on, että pystyt syvästi tuntemaan ja löydät musiikin hienouden mielessäsi.

Bach ja viulunsoitto ovat kestävyyslajeja eikä niissä ei voi oikaista.

Ystäväni (ammattilaisviulisti) esitteli Bachin nuotteja. Hänellä oli kopiot nuoteista, jotka säveltäjämestari on kirjoittanut omin käsin. Niissä oli yksityiskohtaisia merkintöjä teoksen soittamisesta. Kuulin, että nämä ovat ainoat oikeat nuotit, joista näitä soolosonaatteja soitetaan. Viulistilla oli outo hymy selittäessään minulle tätä – lisäksi kiilto silmissä, hehku poskilla ja aura pään päällä. Hän kertoi, että löydän tämän Bachin maailman, kun aika on kypsä.

Jäin miettimään tätä tapahtumaa.

Rehellisesti tunnustan, että Bach on ollut ns. pakkopullaa. Kukaan (itseään älykkäänä pitävä musiikin ystävä) ei voi sanoa, että se olisi tylsää. No, minä tunnustan että en ole aidosti ymmärtänyt mikä siitä tekee niin hienoa.

Bach alkoi kuitenkin vaanimaan minua eri paikoissa. Jopa ruokakaupassa soi Bach. Orkesterikolleegani kertoi olleen Bach-konsertissa. Tiputin kotona nuottipinon, ja siihen jäi päällimmäiseksi Bach. Yhtäkkiä kesken työpäivän – strategiaan keskittyvän kokouksen keskellä – korvissani soi Bach. Kotimatkalla ratikkapysäkillä Abri-valotauluissa lukee Bach. Dekkarissa, jota luen nukahtaakseni, kuunnellaan Bachia.

Nyt otan selvää, kotikonstein. Etsin netistä. Katson ja kuuntelen.

Sitten se yllättäen iskee: Partita for solo Violin No. 2 D Minor, BWV 1004. V. Ciaoccona. Kuuntele Spotifyssa.

Mikä kertomus! Kaikki tunteet! Lempeää, raivoisaa, tyyntä, intohimoista – vihaa, rakkautta, väkivaltaa, hellyyttä, loistoa, vaatimattomuutta. Miten voi olla näin täydellistä musiikkia?

Hankin nuotit netistä ja perehdyn notaatioon – täydellistä!

Olen myyty. En pysty nukkumaan.

Mikään ei ole tämän jälkeen samanlaista. Oli ennen a priori ja on nyt a posteriori.

Tätä voin verrata rakastumisen tunteeseen – kun koko maailma menee sekaisin ja et pysy kontrolloimaan ajatuksiasi. Jos olet joskus rakastunut, tiedät mistä puhun.

Kypsyykö rakastumiseni Bachiin rakkaudeksi? Aika näyttää. 

ps. partita for solo violin biisi on about 12 min. Teos kuunnellaan alusta loppuun. Jos et jaksa loppuun asti, niin ei ns. kolahtanut.

Jos kiinnostut, niin ota mukava asento sohvalta ja laita kuulokkeet korville. Laita volume isolle. Jos vapaudut ja päästät itsesi nauttimaan musiikista, niin koet vähintään ihastumiseen verrattavaa tunnetta.

Mukavaa, kun on edennyt soittohommissa sen verran, että pysyy luomaan nyansseja sekä tuomaan omaa tulkintaa ja persoonaa mukaan. Vaatii kohtuullista (= hyvää perustason) soittotekniikan hallitsemista, jotta saa viulusta sävyjä irti. Ensin pitää hallita kappale teknisesti ja sitten on tärkeää antaa musiikin viedä.

Esiintymistilanteissa käy toisin: olen soittanut viimeisen parin vuoden aikana oppilaskonserteissa ja jokainen esitys on mennyt tavalla tai toisella pieleen hirveän jännittämisen takia. Olen ilahduttanut puolisoani ja ystäviäni harjoituskonserteilla, mutten ole pystynyt psyykkaamaan itseäni oppilaskonserteissa. Pulssi nousee kahteensataan, kädet hikoavat ja tärisevät, pelkään tekeväni virheitä soittaessani ja lähestulkoon lamaannun sillä hetkellä, kun esiintymisvuoroni tulee. Kaikki energia menee siihen, että suorittaa soittoesityksen pyörtymättä ja toivoo, että se olisi nopeasti ohi. Tässä tilassa soittaminen on mekaaninen, tasapaksu suoritus, eikä tulkinnasta voi puhua samana päivänäkään. Jälkeenpäin harmittaa kovasti, kun ei pystynyt parempaan. Ja mikä siinä on, että alkaa jännittämään tolkuttomasti? Tätä ei voi järkiperäisesti selittää.

Soittajien ramppikuume on melko yleistä ja aihetta on tutkittu Suomessakin; Päivi Arjaksen väitöskirjassa tarkastellaan musiikin ammattiopiskelijoiden esiintymisjännitystä.

Päätän esittää kappaleen ulkomuistista, keskittyä omaan suoritukseeni musiikin kautta, elää musiikin mukana, olla rento, unohtaa tietyssä määrin esitystilanteen ja yleisön katseet. Käyn tämän mielikuvaharjoituksena läpi ennen esitystä. Tunnenko vuorovaikutuksen yleisön kanssa, se jää nähtäväksi.

(Valokuvat Vesa Metsätähti)

(download)

Click here to download:

Viuluviikarin_esiintymisjnnity.zip (260 KB)

Kuvassa oleva kynä ei ole mikä tahansa kynä - se on orkesterikynä, joka on erityisesti orkesterisoittajan käyttöön suunniteltu. Kynä on melko pehmeäteräinen (B) lyijykynä ja siinä on irroitettava, tukeva pyyhekumi. Tarvike kuuluu jokaisen orkesterilaisen työkalupakkiin oman soittimen ja nuottien ohella.

Tämä sininen orkesterikynä on aivan uusi ja sain sen tänään tuliaisena viuluopettajaltani Päivi Pousarilta. Viulutunnilla opettelin hänen ohjauksessaan jousiteknisiä asioita, jotta Johann Straussin Lepakko-oopperan nopeat juoksutukset alkaisivat sujua. Päivi on uuden poikkitaiteellisen Hämmentämön perustajajäsen ja kertoi, että ammattimuusikoilla on vastaavanlaiset orkesterikynät. Tästä innostuin kuin lapsi! Minulla on nyt samanlainen!

Orkesteriharjoituksissa kapellimestari tekee usein tarkennuksia tempoihin tai soiton voimakkuuteen ja soittajan tehtävä on huolehtia, että hän tekee merkinnät nuotteihin heti. Joskus kun oma orkesterikynä on unohtunut viulukotelosta, on joutunut lainaamaan viereisessä pultissa soittavalta ja se ei käytännössä ole toivottu asia, sillä a) tilanteet menevät nopeasti ja merkinnät on tehtävä heti b) joudut häiritsemään orkesterin ja kapellimestarin yhteistä työskentelyä huutelemalla ”onko kellään kynää”.

Soittaja tarvitsee orkesterikynää myös oman stemmansa soittoteknisten merkintöjen tekemiseen. Näitä voivat olla mm. sormitukset, jousitukset, nyanssit, puoli- ja kokosävelaskelten merkitseminen erityisen vaikeissa paikoissa sekä omat huomautukset tempomerkintöihin.

Vaikka nuotit ovat täynnä merkintöjä, ei niissä saa olla kokonaan kiinni. Samanaikaisesti tulee seurata kapellimestarin lyöntiä. Viulistit usein piirtävät silmälasien kuvat niihin kohtiin, joissa on erityisesti seurattava. Minun nuoteissa on paljon silmälasien kuvia!